Uuno Kailas (1901-1933), visionary poet and translator, is best characterized by the name of the literary group to which be belonged: Tulenkantajat, the Fire Bearers. He gave a modernist twist to the Romantic notion of the sacredness of art, and in his short life contributed to the vitality of the Finnish language as a medium for poetry. His influence was felt for decades following his untimely death.
This translation was created for a bilingual reading at the funeral of composer Kaija Saariaho (1952-2023), who for many years harbored the beginning of the poem’s 4th stanza on the wall above her desk.
TIE
Minä olen tie Sinun askeltesi alla.
Olen nähnyt tulosi,
näen Sinun menosi,
saatan Sinua vaaksan matkaa.Kun olit lapsi –
kun aamutuuli heräsi
ja kaste kimalsi ja keinui
kukkien terissä
kahden puolen minua
ja aurinko kultasi minut
ja vuoret sinersivät siellä,
minne minä menin –
tunsit minun kutsuvan Sinua: tule.
Minä menin satuihin
ja kuninkaan linnaan.Niin olin antanut Sinulle
sinisten vuorten näyn.
Vartuit. Kaipuusi varttui.
Vein sen sankariretkille kaukaisuuteen:
voittamaan valtakuntia pyhistä haaveen maista,
omistamaan maailman äärettömyyden rantoja myöten,
tulemaan riemun tuuleksi,
elämän sateeksi
kuihtumuksen ylle,
näkemään uusia näkyjä
uusin silmin,
johtamaan uusia totuuden joukkoja
kupeella säilä
niinkuin kulta ja tuli,
laatimaan uusia kauneuden lakeja,
olemaan vapahduksen henki. –
Minä olin rohkeiden askelten polku.
Ikuisesti jättiläismäistä
on nuoruuden uskallus
omaan voimaan ja voittoon.Niinkuin siivitin kaipauksesi,
niin minä myös annan Sinulle kohtalon,
suuren tai pienen,
valosta ja varjosta tehdyn.
Nostan ja vaivutan Sinut.
Riemu ja nyyhkytys
kulkevat ylitseni
samassa povessa.
Toivo ja uupumus
kohtaavat toisensa,
taistelevat Sinusta.
Sinun ovat rakkaus ja viha
ja huuma ja täyttymys ja harha
ja vapahdus ja lepo.
Neuvotonta taluttaa
sallimuksen käsi,
tietoinen nousee
kohtalonsa herraksi.
Kumpainenkin vaeltaa,
kunne hän jaksaa.Jonakin päivänä laulat
laulun tiestäsi, vaelluslaulun.
Kuule, kuule,
laulu, joka rinnastasi nousi,
vaeltaa polulta polulle
taivaan sinen ja pilven alla
kepein kaiun siivin!
Toiset vaeltajat
vastaavat sinulle:
– Se on meidän laulumme,
meidän tiemme laulu.Iloitse tielläsi,
Sinun on kaikki mikä elämässä elää.
Minä, Sinun polkusi,
minä tulen kaikista ajoista,
minä tulen kaikkien poistuneiden luota.Uuno Kailas, 1931
THE ROAD
I am the road beneath your steps.
I have seen you come,
I will see you go,
for a fraction of your journey I am your companion.
When you were a child –
when the morning wind awoke
and the dew shone and swung
from the petals of flowers
on both sides of me
and I laid gilded by the sun
and the mountains were blue over there,
wherever it was I was leading –
you felt I was calling you: come.
I was leading to the tales
and to the castle of the king.
Thus I had given you
the vision of blue mountains.
You grew. Your desire grew.
I took your desire on heroic journeys into the distance:
to conquer kingdoms in sacred lands of fantasy,
to possess the infinity of the world
from shore to shore,
to become a wind of jubilation
a rain of life
over everything that withers,
to see new visions
with new eyes,
to guide new cohorts of truth,
by your side a saber
that was like gold and fire,
to establish new laws of beauty,
to be a spirit of emancipation. –
I was the path of bold steps.
Eternally gigantic
is the trust of youth
in its own strength and victory.
Just as I gave wings to your desire
I also give you a destiny,
great or small,
made of light and shadow.
I raise you and I rock you.
Jubilation and lament
march over me
within the same bosom.
Hope and exhaustion
come across each other
and fight over you.
Yours is love and hate
and ecstasy and fulfillment and delusion
and liberation and repose.
The confused is guided
by the hand of providence,
the conscious rises to be
the master of their destiny.
Both wander on,
as long as they have the strength.
One day you will sing
a song of your road, a wandering song.
Listen, listen,
the song that rose from you,
it is wandering over one path to the next
under the blue and cloud of the sky
with the light wings of an echo!
The other wanderers
respond to you:
– This is our song,
the song of our road.
Rejoice on your road,
yours is everything that in life is alive.
I, your path,
stem from all time,
I stem from all those who have departed.
>marginalia* 